Lattian vahaus

Kestävä suoja lattian kulutusta ja likaa vastaan

Mitä hyötyä lattian vahauksesta on?

Lattia joutuu päivittäin kovalle koetukselle: tiloihin kulkeutuu kenkien mukana pölyä, likaa ja pieniä kiviä, jotka naarmuttavat ja kuluttavat lattiaa. Vahauksen avulla lattian pintaan saadaan muodostettua suojakerros, joka estää kulumista, peittää pienet naarmut ja säilyttää lattian siistissä kunnossa.

 

Säännöllinen vahaus ei pelkästään pidennä lattian käyttöikää, vaan se myös helpottaa puhtaanapitoa. Likaa ja vettä hylkivä vahapinta tekee siivoamisesta nopeampaa, mikä säästää sekä aikaa että siivouskustannuksia. Kun lattia säilyy siistinä ja hyvin hoidettuna, myös sen arvo säilyy parempana.


Huolellinen lattian vahaus
ammattilaisen tekemänä

Lattiavahauksen tarve riippuu tilan käyttöasteesta ja lattiamateriaalista. Vilkkaasti liikennöidyissä tiloissa, kuten rappukäytävissä, vahaus on hyvä tehdä vähintään kerran vuodessa esimerkiksi muun perussiivouksen ohella. Vähemmän käytetyissä tiloissa vahaus voidaan tehdä esimerkiksi joka toinen vuosi. Me arvioimme ammattilaisina tilan ja lattiamateriaalin tarpeet ja suunnittelemme vahaustyön juuri teidän kiinteistön mukaan. 



Vahausprosessi alkaa useimmiten vanhan vahakerroksen poistamisella. Tämä vaihe varmistaa, että uudesta vahakerroksesta tulee tasaisen ja siistin näköinen. Seuraavaksi lattia konepestään ja huuhdellaan huolellisesti. Puhdistuksen jälkeen lattialle levitetään uusi, kyseiselle lattiamateriaalille sopiva vahakerros, jonka annetaan kuivua ja kovettua rauhassa. Lopputuloksena on kauniisti viimeistelty lattia, joka on valmis kestämään arjen rasitukset.

Ammattilaistason laitteet
ja osaava tiimi

Lattian vahaus vaatii erityistä tarkkuutta ja ammattitaitoa. Meillä WashUPilla vahauksen hoitaa tiimi, joka on koulutettu juuri lattioiden huoltoon ja vahaustöihin. Käytössämme on laadukkaat, ammattikäyttöön suunnitellut vahauslaitteet sekä parhaiten toimiviksi testatut puhdistusaineet ja kemikaalit, jotka takaavat tasaisen ja pitkäkestoisen lopputuloksen.

Jos etsit siivouspalveluita laajempaan tarpeeseen, tutustu myös toimistosiivoukseen, yrityssiivoukseen ja porrassiivoukseen, joiden avulla toimiston tai muun liiketilan siisteys säilyy erinomaisena. 


Mille lattioille vahaus sopii?

Jotta lattian vahaus onnistuu, on tärkeää valita oikeat tuotteet ja menetelmät kullekin pintamateriaalille. Olipa kyseessä sitten linoleumi-, muovi- tai kivilattia, vaatii jokainen pinta omanlaisensa vahan ja käsittelyn, jotta lopputulos näyttää hyvältä.

Vääränlainen vaha saattaa vahingoittaa lattiaa ja sen ulkonäköä pysyvästi. WashUPin asiantunteva tiimi tekee vahauksia monille eri lattiamateriaaleille puu- ja parkettilattioita lukuunottamatta.



Tilaa meiltä vahaus esimerkiksi: 

  • Linoleumlattialle
  • Kivilattialle 
  • Vinyylilattialle
  • Muovimatolle

Lattian vahauksen hinta

Lattiavahauksen hinta määrittyy tapauskohtaisesti, sillä hintaan vaikuttavat tilan koko, lattiamateriaali ja työn laajuus. Esimerkiksi erittäin suurien tilojen käsittely vie enemmän aikaa. Mikäli lattia on vahattu jo aiemmin, on vanha vahakerros poistettava ennen uuden levittämistä.

Voit itse vaikuttaa hintaan siirtämällä mahdolliset kalusteet valmiiksi pois tieltä, jolloin voimme keskittyä suoraan lattian vahaukseen.


Hintaan vaikuttavat tekijät:

  • Tilan koko
  • Lattiamateriaali
  • Lattian nykyinen kunto
  • Kalusteiden siirtely
  • Vanhan vahakerroksen poisto
  • Tarvittavien vahakerrosten määrä

Haluatko tietää tarkan hinnan? Jätä yhteystietosi, niin olemme
sinuun yhteydessä yksilöidyn tarjouksen tiimoilta.

Ammattimaisesti toteutettu lattian vahaus

Asiakaskeskeinen ja räätälöity palvelu

Suunnittelemme lattiavahauksen aina tilan ja lattiamateriaalin erityispiirteiden mukaan – jokaiselle kiinteistölle ja lattialle valitaan juuri niihin tiloihin sopivin ratkaisu. Räätälöity lähestymistapa on keskeinen osa myös yrityssiivouspalveluamme. 
​

Asiantuntevat ammattilaiset ja virheetön lopputulos

Meidän jälkeemme ei jää korjattavaa! Koulutetut työntekijämme varmistavat, että vahaus onnistuu ilman epätasaisuuksia, ilmakuplia tai irtolikaa. Tavoitteenamme on ylittää odotuksesi sekä palvelun että lopputuloksen osalta.

Etusijalla pintojen suojaus ja huolellisuus

Suojaamme huolellisesti ympäröivät pinnat, kuten seinät, hissit ja listat vahauksen ajaksi.

 

Kokenut tiimimme varmistaa, että vahaa ei päädy väärille alueille, ja että tila näyttää vahauksen jälkeen edustavalta ja viimeistellyltä. 

Suojaa lattiat kulumista vastaan

Lattian vahaus tarjoaa pitkäkestoisen suojan arjen kulutusta vastaan. Vahaus ennaltaehkäisee lattian kulumista, helpottaa puhtaanapitoa ja antaa tilalle siistin huolitellun ilmeen.

Tarjoamme tällä hetkellä lattioiden vahauksia pääasiallisesti pääkaupunki­seudulla ja sen muilla lähiseuduilla, kuten Järvenpäässä, Keravalla ja Hämeenlinnassa. Jos toimintasi sijoittuu kuitenkin muualle, pyydä silti ihmeessä tarjous ja katsotaan voisimmeko toteuttaa palvelun myös teille.

Jätä yhteystietosi – olemme sinuun pian yhteydessä.

"*" näyttää pakolliset kentät

Yrityssiivous kokemuksia

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin

Salla

Optimal Performance

“Olemme pitkään koittaneet löytää kuntosalillemme hyvää siivousfirmaa ja nyt olemme vihdoin löytäneet sellaisen! Työn jälki on erinomaista. Pienistä yksityiskohdista huomaa, että hommat hoidetaan tarkasti eikä vähän sinne päin. Työntekijät ovat kohteliaita ja ystävällisiä. Korjaavaan palautteeseen reagoidaan välittömästi. Mikä parasta, asiakkaat ovat tulleet kertomaan, että meillä on paljon siistimpää kuin ennen!”

Christa Hujala

Idealfit Eira

“Olemme vuosia käyttäneet washUPin palveluita ja olleet todella
tyytyväisiä. Siivous on tasokasta ja siivoojat mukavia ja tunnollisia.
Asia, johon olen myös erittäin tyytyväinen on, että jos oma siivooja on poissa washUP pitää huolen, että joku muu tulee paikan päälle sovittuna aikana.”

Iida

Forever Tampella

”Juuri hetki sitten asiakas tuli kertomaan, kuinka mukava meidän siistijä on ja kuinka huolellinen hän on työssään. Kuntosalimme on yleisesti kaikkialta todella siistissä kunnossa ja pölyjä pyyhitään paikoista, joista sitä ei olla aikaisemmin pyyhitty. Jälki on tarkkaa ja huolellista ja se kyllä näkyy!”

Usein kysyttyjä kysymyksiä 


Tutustu useihin kysyttyihin kysymyksiin lattioiden vahauksesta ja siihen liittyvistä asioista. Jos emme ole vastanneet tässä kaikkiin sinua askarruttaviin kysymyksiin, niin meihin voi olla myös aina suoraan yhteydessä täältä.

Vahauksen tarve riippuu tilan käytöstä ja lattiamateriaalista. Vilkkaissa tiloissa, kuten rappukäytävissä, vahaus suositellaan tehtäväksi vuosittain säännöllisen porrassiivouksen rinnalla. Vähemmän käytetyissä tiloissa, kuten kokoushuoneissa, vahaus riittää tehtäväksi yleensä joka toinen vuosi. Kaikkein yleisin vahausväli on kerran vuodessa.

Kyllä, eri lattiamateriaalit vaativat omanlaisensa vahakäsittelyn. Esimerkiksi linoleumi-, muovi- ja kivilattiat kaipaavat kaikki erilaista vahaa, jotta lopputulos näyttää hyvältä. Sinun ei tarvitse pohtia vahan valitsemista, sillä me osaamme valita kullekin pintamateriaalille sopivimman vahan.

Vahauksen keskimääräinen kuivumisaika on yleensä 3-4 tuntia, mutta suosittelemme varmuuden vuoksi odottamaan noin 10 tuntia. Hyvä ilmanvaihto nopeuttaa kuivumista, kun taas heikko ilmanvaihto voi pidentää kuivumisaikaa.

Kyllä, voit valita joko kiiltävän tai mattapintaisen vahakerroksen. Mattapintainen tai puolikiiltävä vahaus sopii parhaiten tiloihin, joissa on paljon liikennettä ja likaa kertyy helposti. Lika ei erotu niin helposti mattapinnoilta. Mitä kiiltävämpi vahaus, sitä herkemmin lika yleensä erottuu lattialla.

Voit madaltaa vahauksen hintaa siirtämällä mahdolliset kalusteet ja tavarat valmiiksi syrjään. Tämä vähentää meidän työhön kuluvaa aikaa, mikä näkyy myös edullisemmassa hinnassa.

Vahauksen hinta vaihtelee tapauskohtaisesti, sillä siihen vaikuttavat lattian pinta-ala, materiaali ja nykyinen kunto. Investointina hyvin hoidettu lattia lisää sekä asukkaiden viihtyisyyttä että ylläpitää kiinteistön arvoa.

Säännöllinen vahaus suojaa lattiaa kulumiselta, helpottaa puhtaanapitoa ja auttaa säilyttämään sekä lattian kunnon että arvon hyvänä. Vahaus tuo pitkäaikaisia säästöjä ja antaa tilalle kauniin viimeistellyn ilmeen.

Vahauksen voi tehdä itse, mutta prosessina se on melko työläs. Työvaiheisiin sisältyvät mahdollisen vanhan vahan poistaminen, lattian peseminen, lattian kuivaaminen ja uusien vahakerrosten levittäminen. Kaikki tämä työ vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Ammattilaisten laitteet ja kokemus auttavat varmistamaan virheettömän ja kestävän lopputuloksen.

Kyllä, vahattu lattia on helpompi puhdistaa, mikä todennäköisesti vähentää siivouskustannuksia pidemmällä aikavälillä. Vahapinta hylkii likaa ja vettä, mikä tekee myös päivittäisestä siivouksesta tehokkaampaa.

Tilaa lattian vahaus!

Pyydä tarjous – räätälöimme sinulle sopivan vaihtoehdon.

"*" näyttää pakolliset kentät

Onko tilassa siirrettäviä kalusteita?*

Haaveiletko myös kauttaaltaan säihkyvästä omasta kodista? Tutustu myös meidän kotisiivoukseen.